TTIP-mielenosoitus 1 blogiin

Helsingissä osoitettiin perjantaina  27.5.2016 mieltä TTIP- CETA- ja TiSa-sopimuksia eli EU:ssa neuvottelujen alla olevia kansainvälisiä kauppa- ja investointisopimuksia vastaan. Mielenosoituksen tapahtumasivulle Facebookiin paikalle tulijoiksi oli ilmoittautunut 600-1 100 henkilöä. Laaja mielenosoittajajoukko täytti keskustan katuja noin tunnin ajan, kun rumpuryhmän säestämä kulkue käveli Narinkkatorilta Eurooppa-salin eteen ilmaisemaan päättäjille mielipiteensä valmisteilla olevista sopimuksista.

Tapahtuman järjestäjien mukaan kauppa- ja investointisopimukset ajavat suuryritysten etuja demokratian, kansalaisoikeuksien ja ympäristön kustannuksella. Neuvotteluprosessia moititaan siitä, että  sopimustekstejä on valmisteltu salassa.  Mielenosoituksen järjesti TTIP-verkosto yhdessä monen kansalaisjärjestön, muun muassa 350 Suomen, Greenpeacen, Luonto-Liiton ja Maan ystävien kanssa.

 

Kiistellyt neuvottelut loppusuoralla

 

TTIP-sopimusta eli EU:n ja Yhdysvaltojen välistä kaupTTIP-mielenosoitus 5. blogiinpa- ja investointikumppanuutta koskevat neuvottelut on määrä saattaa loppuun vuoden 2016 loppuun mennessä. EU:n ja Kanadan välinen vapaakauppasopimus CETA on määrä allekirjoittaa syyskuussa 2016. EU:n, Yhdysvaltojen ja 21 muun WTO-jäsenen välinen palvelukauppasopimus TiSa on niin ikään määrä saada valmiiksi syyskuun 2016 loppuun mennessä.

Toteutuessaan vapaakauppasopimukset takaisivat sopivien osapuolten palveluiden ja tuotteiden pääsyn yhteisille markkinoille. Tavoitteena on sääntelyn purkaminen, ja sopimusten kannattajat uskovat vapaan kaupan tuovan kilpailuetua Suomelle. Kriitikot sen sijaan ovat huolissaan muun muassa sopimuksiin sisältyvän investointisuojan vaikutuksista valtioiden itsemääräämisoikeuteen. Sääntelyn purkaminen vaikeuttaisi huomattavasti ja jopa estäisi ilmastonmuutoksen torjumiseen tähtääviä toimia sikäli kun näistä toimista aiheutuisi haittaa yritysten voitontavoittelulle.

”Kriittistä keskustelua olisi pitänyt käydä jo kolme vuotta sitten, kun neuvottelut aloitettiin. Nyt asialla on jo kova kiire”, totesi mielenosoituksessa puhunut tietokirjailija Jaana Kivi. Muutkin mielenosoituksen puhujat, kuten hollantilais-tanskalainen tutkija ja järjestötoimija Olivier Hoedeman sekä Aalto-yliopiston tutkija Toni Ruuska kritisoivat kovin sanoin vapaakauppasopimuksia ja niiden takana näkemäänsä ideologiaa. ”Tässä on kyse arvoista ja valtasuhteista: kaikki on uhrattavissa paitsi talous”, painotti Ruuska puheenvuorossaan.

Myös mielenosoitusta järjestämässä olleen TTIP-verkoston aktiivi Marissa Varmavuori käytti tapahtumassa puheenvuoron. Varmavuori varoitti sopimusten laajoista ja vaikeasti ennustettavissa olevista globaaleista vaikutuksista – TTIP-sopimus kun tulisi allekirjoitushetkellään olemaan vielä osin keskeneräinen. ”Toteutuessaan sopimus tulisi olemaan merkittävä vallansiirto niille, jotka ovat päässeet käyttämään valtaa neuvotteluissa. Olisiko meillä akuutimpiakin ongelmia kuin suuryritysten ja sijoittajien heikko asema?” Varmavuori totesi viitaten esimerkiksi ilmastonmuutokseen ja sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen.

 

”Sodassa sanottiin, että kaveria ei jätetä”

 

TaTTIP-mielenosoitus 4 (Lakanen) blogiinpahtumaan osallistui kirjava joukko ihmisiä, joista parhaiten näkyivät ja kuuluivat eri järjestöjen aktiivit. Puoluepoliittisia tunnuksia ei mielenosoituksessa sallittu. Kulkue marssi rauhallisesti ennalta sovittua reittiä Narinkkatorin ja Eurooppa-salin ympäri. Marssiessaan osanottajat vaativat TTIP-sopimusten hautaamista banderolleja kantaen ja huutaen erilaisia iskulauseita, esimerkiksi planeettamme ei ole kaupan tai take back the power, TTIP-game is over.

Osallistujat olivat kaikenikäisiä pienistä lapsista eläkeläisiin. Risto Lakanen saapui mielenosoitukseen kantaen kylttiä, johon oli kirjoitettu teksti ihmiset ja ympäristö ennen voitontavoittelua. Vapaakauppasopimukset hän kokee arvomaailmansa vastaisiksi. ”Sodassa sanottiin, että kaveria ei jätetä. Nyt globaali kapitalismi jättää kaverin oman etunsa nimissä.”

 

 

TTIP-mielenosoitus 2 blogiin

 

TTIP-mielenosoitus 3 blogiin

Teksti ja kuvat: Maiju Laitanen