cv_kuva_rajattu

Hannele, tapahtumakoordinaattori

Power Shift tulee jälleen ja osittain uudella työryhmällä. Tapahtumapaikkana toimii Forssa, jota tullaan myös esittelemään blogin kautta myöhemmin. Nyt kuitenkin kerromme millaista porukkaa löytyy tämän vuoden Power Shiftin takaa!

Hannele: Hei kaikille, olen vuoden 2016 Power Shiftin tapahtumakoordinaattori. Pidän siis huolta kokonaiskuvasta. Minusta on todella jännittävää olla viemässä Power Shiftia pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

Osallistuin ensimmäisen kerran Power Shiftiin syksyllä 2015 ja en ollut aiemmin kuullutkaan tapahtumasta. Espoossa vietetyn viikonlopun jälkeen innostuimme kaverin kanssa lähtemään Ruotsiin Malmön Power Shiftiin muutamaa viikkoa myöhemmin. Viimeistään Ruotsissa sytyin täysin Power Shiftille. Ilmapiiri oli kansainvälinen ja mieletön yhteisöllisyys oli voimaannuttava kokemus. Tämän jälkeen halusin ehdottomasti olla mukana seuraavan Suomen Power Shiftin järjestelyissä.

Opiskelen Kestävää kehitystä ammattikorkeakoulussa ja tapahtumat ovat intohimoni. Power Shiftin järjestäminen yhdistää nämä kaksi minulle tärkeää teemaa.

Elinankuva

Elina, viestinnän koordinaattori

Elina: Olen vuoden 2016 Power Shiftin viestinnän koordinaattori. Olen ikuinen ja ylikoulutettu opiskelija sekä jonkinmoinen ilmastoaktivisti. Näissä merkeissä olen palavereissa istumisen ja Ristituuleen-nimellä someilun lisäksi mm. osallistunut Arktis-mielenosoitukseen sekä jakanut pipareita kaupunginvaltuutetuille ja kirjoittanut kynttilöin Hiilivapaa Helsinki Tuomiokirkon portaille.

Vuonna 2015 olin mukana Power Shiftin ohjelmaryhmässä ja auttelin käytännön asioissa. Power Shift oli antoisa kokemus, vaikka itse tapahtumaviikonloppu olikin kulissien takana uskomattoman tapahtumarikas ja väsyttäväkin. Halusin lähteä tänä vuonna mukaan tekemään viestintää, sillä opiskelen sitä Avoimessa yliopistossa.

Mari: Päädyin Power Shiftin viestintätiimiin kun Hannele kyseli voisinko ottaa mahdollisen vetovastuun blogin ylläpitämisestä ja osittain sisällön ideoinnista. Power Shift ei siis itselleni ollut kovin tuttu ennen tätä, mutta vähitellen kokonaisuus on alkanut hahmottua. Bloggaaminen on jo itselleni tuttua, sillä aloitin noin puoli vuotta sitten oman blogin. Blogissani käsittelen lähinnä intohimoani luonnonkosmetiikkaan ja elämääni vegaanina. Opiskelen Hannelen kanssa Kestävää kehitystä Forssassa. 

20160409_131547

Mari, blogin ylläpitäjä ja viestintätiimin jäsen

Viestintäryhmämme toimii ohjelmaryhmän tukena ja kertoo tulevasta tapahtumasta, sen suunnittelusta sekä myös ajankohtaisista ilmastotapahtumista, jotka voivat kiinnostaa tulevia Power Shiftin osallistujia. Blogi on yksi viestinnän kanavista, tulevaisuudessa keskitämme sen lisäksi voimiamme Facebook-tapahtumaan. Meitä voi seurata myös Twitterissä nimellä @350suomi. Mukaan mahtuu, jos viestintä kiinnostaa!

Lisää työryhmän esittelyitä on tulossa myös videolla!