Ihmiset tietävät jo. Tuoreet tutkimukset paljastavat, että nykyväki on hyvin laajalti tietoinen ympäristötuhoista. Ongelmana on se, että asia on niin ahdistava, etteivät ihmiset löydä keinoja käsitellä sitä.

Ympäristökasvatuksessa on jo hyvin pitkään ymmärretty, että tiedon välittämisen lisäksi tarvitaan tunteiden aktivoimista ja käytännön toimintaa. Uudet tutkimukset niin sanotusta ympäristöahdistuksesta (eco-anxiety) ja kieltotiloista (denial) tähdentävät entisestään tunteiden merkitystä. Vaikuttaa siltä, että yhteiskunnissamme on tarjolla liian vähän keinoja käsitellä ympäristöuhkiin liittyviä vaikeita tunteita.

Omat viimeaikaiset tutkimukseni keskittyvät ympäristökysymysten henkisiin ja hengellisiin ulottuvuuksiin. Ympäristöahdistus herättää syviä tuntoja ja niin sanottuja eksistentiaalisia, olemassaolon tarkoitukseen liittyviä kysymyksiä. Mistä löytyy elämän mielekkyys, jos maapallon luontoa tuhotaan jatkuvasti näin paljon? Miten teollisuusmaiden ihmiset kykenevät elämään syyllisyyden kanssa, joka nousee ilmastopäästöjen aiheuttamisesta ja köyhille ihmisille koituvista seurauksista?

Ilmiö on niin laaja, että monitieteellinen tarkastelu on välttämätöntä. SIRENE-verkosto on erityisen hyödyllinen tämän kaltaisten teemojen kannalta. Kun monien eri alojen ihmiset pohtivat asioita yhdessä, löytyy uusia ja olennaisia näkökulmia. Viime aikoina olemme esimerkiksi kehitelleet ilmastokasvattaja Anna Lehtosen kanssa näkemyksiä draamallisten metodien käytöstä ympäristöahdistuksen lievittämiseksi.

Kasvatus ja viestintä liittyvät olennaisesti yhteen tämän kaltaisissa teemoissa. Tieteessä tapahtuu -lehden tuoreessa numerossa käsittelen kysymystä: ”Miksi ilmastonmuutoksesta on niin vaikea puhua?” Moni lukija ei luultavasti sijoita artikkelia ”ympäristökasvatus”-otsakkeen alle, mutta itselleni kyse on laajasti ymmärrettynä juuri siitä. Kyseessä on tutkimus ja toiminta, joka auttaa ympäristökäyttäytymisen kehittämisessä.

Ympäristöahdistuksen ja siihen liittyvien kieltotilojen tutkimus on kansainvälisestikin vasta alkutaipaleella. Yksi tuore esimerkki on monitieteellisen Global Discourse -lehden teemanumero (1/2017), jossa pureudutaan kestävyys-käsitteen (sustainability) ja kieltotilojen suhteeseen. Taustalla on etenkin brittiläisen John Fosterin After Sustainability-teos. Oma artikkelini tarkastelee ympäristökasvatusta siitä näkökulmasta: ”Environmental Education After Sustainability: Hope in the Midst of Tragedy”.

Toivo on keskeisen merkittävä asia ihmisille. Nykyisessä tilanteessa tarvitaan kuitenkin realistista viestintää tragedioiden suuresta määrästä, koska muuten ihmiset eivät pidä puhetta uskottavana. Puolipiilevä ympäristöahdistuneisuus on siis merkki sekä realismin että toivon sanomien tarpeesta

Tämä johtaa entistä suurempaan tasapainoiluun positiivisten ja negatiivisten sisältöjen välillä. Onneksi käytännön kohtaamisissa on aina mahdollisuus kysyä osallistujilta, mitä tunteita ja ajatuksia heillä on. Vuorovaikutuksessa voidaan vähitellen edetä erilaisten tunteiden käsittelyyn ja sitten suuntautua yhdessä toimintaan. Yhtymäkohdat taideperustaisiin metodeihin ovat ilmeiset: ne mahdollistavat riittävän kokonaisvaltaisen kokemisen. Toisaalta tällaiset työskentelyt tulevat lähelle henkisyyttä (spirituality), ja on myös mahdollista tietoisesti kehittää henkisiä sekä hengellisiä metodeja. Jälkimmäisten luontevin käyttöpaikka on erilaisten katsomusyhteisöjen tapahtumissa. Tavoitteena on toivo ja myös ilo traagisen maailman keskellä.

Kirjoittaja Panu Pihkala työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa, erityisalanaan ympäristökysymykset. Teksti on alunperin julkaistu Sirene-blogissa.  …

Suomen peruskouluissa ja lukioissa toimii tällä hetkellä opetustehtävissä n. 45 000 opettajaa. He ovat portinvartijoita, joilla on keskeinen rooli lasten ja nuorten akateemisen osaamisen ja taitojen kehittymisessä – myös ilmastoasioissa.

Parhaillaan vietettävä ilmastotoimintaviikko Global Divestment Mobilisation vaatii, että ilmastonmuutoksen torjumiseksi sijoitukset fossiilisiin polttoaineisiin on vedettävä pois välittömästi. Toimintaviikolla tapahtumia on yli 40 maassa – myös Suomessa.

Vuosi 2016 oli mittaushistorian lämpimin vuosi, joka toi mukanaan lämpöennätyksiä, kuivuutta ja muita sään ääri-ilmiöitä. Kansainvälinen toimintaviikko Global Divestment Mobilisation kiinnittää huomion siihen, että yhä pahemmilta ilmastonmuutoksen seurauksilta välttymiseksi investoinnit fossiilisiin polttoaineisiin on lopetettava.  Jotta ilmaston lämpeneminen pysähtyisi Pariisin sopimuksen tavoittelemaan 1,5 asteeseen, valtaosa tunnetuista fossiilisten polttoaineiden varannoista on jätettävä hyödyntämättä. On moraalinen velvollisuutemme siirtyä sanoista tekoihin.

Toimintaviikko on osa maailmanlaajuista Fossil Free -liikettä, jota vetää kansainvälinen ilmastojärjestö 350.org. Fossil Free, eli Rahat pois fossiilisista -kampanja on jalkautunut myös Suomeen, ja useilla yliopistokampuksilla kannustetaan yliopistoja vetämään sijoituksensa pois fossiilisia polttoaineita tuottavista yhtiöistä.

Kampanja on käynnissä myös Helsingin yliopistolla. Osana Global Divestment Mobilisation -toimintaviikkoa kampanja jalkautuu yliopiston kampuksille. Maanantain ja tiistain 8.-9.5. aikana käymme keskustan, Kumpulan ja Viikin kampuksilla ilahduttamassa yliopiston opiskelijoita ja henkilökuntaa sijoitusteemaisella esiintymisellä.

Alustavissa keskusteluissa Helsingin yliopiston kanssa on selvinnyt, että yliopistolla ei ole lainkaan suoria sijoituksia hiiliyhtiöihin, ja kaasu- ja öljy-yhtiöihin niitä on vähän. Yliopisto on selvittämässä rahastomuotoisten sijoitustensa sisältöjä. Yliopisto on siis jo ottanut ensimmäisiä askeliaan kohti tavoitetta! Helsingin yliopistoa voi kannustaa vetämään sijoituksensa lopullisesti pois fossiilisista allekirjoittamalla vetoomuksen täällä.

Helsingin yliopiston lisäksi Rahat pois fossiilisista -kampanja on käynnissä myös Aalto-yliopistossa sekä Turun, Oulun ja Itä-Suomen yliopistoissa. Helsingin lisäksi Global Divestment Mobilisation näkyy myös Turussa, kun “Rahat pois fossiilisista, Turku” -kampanja järjestää 13.5. korttelijuhlat Turun Teatterisillalla.

Lisätietoja:

Iina Heikkilä, puheenjohtaja, 350 Suomi ry. iina.heikkila(a)350finland.org, p. 0405483413

Helsingin tapahtuma: Jenni Heikkinen jenni.heikkinen(a)350finland.org, p. 0503030511

Turun tapahtuma: Valtteri Moilanen va.moilanen(a)gmail.com

Lue lisää:

http://www.350suomi.org/kampanjat/rahat-pois-fossiilisista/

https://globaldivestmentmobilisation.org/

Helsingin tapahtuma: http://act.350.org/event/gdd2017/13738/

Turun tapahtuma: http://act.350.org/event/gdd2017/13507/ ja Facebookissa.

Esitykset Helsingin yliopiston kampuksilla:

MA 8.5. KESKUSTAKAMPUS

• 11.30 Unicafe Topelias
• 12.00 Unicafe Porthania
• 12.30 Porthanian edusta
• 13.00 Gaudeamus Kirja & Kahvi
• 13.30 Unicafe Päärakennus

TI 9.6. KUMPULA JA VIIKKI

• 11.00 Kumpula, Unicafe Chemicum
• 11.30 Kumpula, Unicafe Exactum
• 12.30 Viikki, Unicafe Biokeskus, Viikinkaari 9
• 13.00 Viikki, Unicafe Korona, Viikinkaari 11
• 13.30 Viikki, Unicafe Viikuna, Agnes Sjöbergin katu 2

Sarianna Mankki on ollut mukana tuomassa Power Shiftiä ja 350-ilmastoliikettä Suomeen. Miksi hänen mielestään kannattaa lähteä mukaan Power Shiftiin? Kyselimme Sariannalta tapahtuman historiasta, ilmastoliikkeen haasteista ja kuulimme, miten Pokémon Go liittyy kaikkeen tähän.

Sarianna on 27-vuotias ja ollut vapaaehtoisena mukana monien järjestöjen toiminnassa. Hän perusti vuonna 2014 Anu Paajasen ja Saku-Matti Mäen kanssa 350 Suomi -ilmastojärjestön, joka on Suomen Power Shift -tapahtumien taustalla. Sarianna toimi ensimmäisen Power Shiftin tapahtumakoordinaattorina vuonna 2014, ja on toiminut myös 350 Suomen puheenjohtajana. Päivätyökseen Sarianna toimii tällä hetkellä kansanedustaja Antero Vartian (vihr.) eduskunta-avustajana. Tapasimme Sariannan Helsingin Kalliossa jutellaksemme Power Shiftistä ja ilmastokysymyksistä.

Miten ja miksi lähdit mukaan alunperin tekemään Power Shiftiä?

Osallistuin vuonna 2013 Global Power Shiftiin Istanbulissa, joka oli isomman skaalan tapahtuma: siihen osallistui 500 nuorta 135 eri maasta. Tapasin silloin Sakun ja päätimme yhdessä tuoda Power Shiftin Suomeen. Mielestäni Power Shiftillä oli mahtava konsepti: kokoonnutaan yhteen muutamaksi päiväksi, suunnitellaan kampanjoita ja aletaan toteuttaa niitä, ja samalla tavataan muita ilmasto-asioista kiinnostuneita.

Mitä olet oppinut Power Shiftiä järjestäessäsi?

Ihan tällaisia perusjuttuja, joista on myös itselle hyötyä: tapahtuman järjestämistä, vapaaehtoisten koordinointia, kampanjoiden suunnittelua ja ylipäätään ihmisten organisoimista. Mielestäni on tärkeää, että ihmiset saavat yhteyden toisiinsa tapahtuman aikana ja ystävystyvät toistensa kanssa! Se on todella tärkeää liikkeen rakentamisen kannalta.

Mikä on ollut itsellesi antoisinta tässä työssä ja miten pidät motivaatiota yllä? Varsinkin, kun ilmastotyössä tulokset eivät välttämättä ole heti havaittavissa, vaan suuria muutoksia voi tapahtua vasta vuosien työn jälkeen.

Totta, todella konkreettisia tuloksia saa aikaan harvoin nopeasti. Esimerkiksi Polttava kysymys -kampanjalla kesti seitsemän vuotta ennen kuin ilmastolaki saatiin läpi. Kärsivällisyyttä pitää siis olla. Motivaatiota pitää yllä ihan vain se, että ilmastonmuutos on mielestäni ihmiskunnan suurin uhka tällä hetkellä. Pakolaiskriisi on vasta pientä esimakua siitä, minkälaisia ihmiskohtaloita meillä tulee olemaan jos ilmastonmuutos saa edetä kuten se nyt etenee. Olen motivoitunut siitä, että meidän pitää pelastaa ihmiskunta siltä tulevaisuudelta minkä ilmastonmuutos voi pahimmillaan aiheuttaa. Mutta pelkästään sillä ei pysy motivaatio yllä, vaan pitää muistaa myös ottaa itse välillä rennosti ja huolehtia omasta jaksamisesta.

Minkälaisia vinkkejä sinulla on ilmastoaktivistille omasta jaksamisesta huolehtimiseen? Tämän vuoden Power Shiftissähän on myös tulossa aiheesta työpaja.

Pitää löytää harrastus, joka vie ajatukset pois muusta. Itse esimerkiksi pelaan tällä hetkellä Pokémon Go’ta, se vie ajatukset hyvin pois sekä töistä että järjestöhommista. Koiran kanssa tulee tehtyä tunnin-parin lenkkejä pelatessa!  

Miksi mielestäsi kannattaa osallistua vuoden 2016 Power Shiftiin?

Power Shift on yksinkertaisesti Suomen suurin ja mahtavin ilmastotapahtuma. Sinne tulee innostuneita uusia aktiiveja sekä myös vanhoja ja kokeneita, joilta …

Ilmastonmuutokseen skeptisesti suhtautuvat perustavat ajatuksensa usein väittämiin, että ilmastonmuutoksen näkeminen on mahdotonta. Eri tiedetahojen kippuroita ja käyriä voidaan esittää halutussa ulkoasussa ja kulloiseenkin tarpeeseen sopivalla tavalla. Aikajanaa säätämällä ilmastonmuutos on jopa helppoa sivuuttaa. Ilmastonmuutokseen uskova ja sitä esittävä tiedeyhteisö on tosin itsekin ampunut itseään jalkaan luomalla kaavioita, joiden on helposti huomattu liioittelevan esittämäänsä asiaa. Yksi sellaisista oli lepäävää jääkiekkomailaa kuvaava viivakaavio, missä kuvataan ilmaston lämpötilan pysyneen suhteellisen samanlaisena viimeisten tuhansien vuosien ajan (mailan varsi), mutta kääntyneen voimakkaaseen nousuun 1800 luvulta lähtien (mailan lapa).

Ilmastonmuutosta mitataan puiden, maaperän ja esimerkiksi jäätiköiden vuosirenkaista, ja viimeisten tutkimusten mukaan tietoja on voitu yhdistää luotettavasti jo useiden tuhansien vuosien taakse. Ilmastonmuutokseen epäilevästi suhtautuvat kaivelevat annettuja arvoja ja dataa innokkaasti ja takertuvat jokaiseen yksityiskohtaan, mikä kumoaisi esitetyn todisteen ilmastonmuutoksen todellisesta tilasta. Jos jääkiekkomaila kuvaajana onkin ehkä aavistuksen liioiteltu malli ilmaston lämpenemiselle, niin onko sillä väliä? Tiedeyhteisötkin ovat nykyään osittain markkinoiden armoilla ja tuloksien on oltava joskus näyttäviä.  Huolestuttavampia ovat tiedeyhteisöjen ”tilaustyöt”, jolloin tutkimuksen sponsori saa tilaamansa tuloksen asiasta kuin asiasta. Tämä jos mikä rapauttaa koko tieteen uskottavuuden.

Voiko ilmastonmuutosta nähdä?

Olen reissannut elämässäni noin 5000 kilometriä hiihtäen ja kävellen pitkin arktisia alueita, eli juuri siellä missä kasvihuoneilmiön sanotaan vaikuttavan voimakkaimmin. Olen katsellut hupenevia jäävirtoja Huippuvuorilla ja sulavaa jäätikköä Grönlannissa.

Huippuvuorten jäätiköiltä laskeutuvien jäävirtojen muutoksen ovat selvästi nähtävissä normaaleilta vaelluskartoiltakin. Jäätikön vanhat mereen laskeutuvat jäävirrat ovat ulottuneet 1960 ja 1970 luvuilla paljon kauemmaksi merelle, kuin nykyään. Samankaltaisia tuloksia on nähtävissä Alpeilla. Mutta mitä merkitsee 40 tai 50 vuotta ilmastonmuutoksen suhteen?

Grönlannin jäätiköllä olen asunut yhteensä neljä kuukautta parilla eri reissulla. Grönlannin jäätikkö on ystävällinen paikka telttailla ja selvisin retkistä vailla suurempia fyysisiä kolhuja. Olen tutkinut harrastuksenani suomalaisten arktisten retkikuntien toimia viimeisten 50 vuoden ajalta. Ensimmäinen arktinen retkikunta yli Grönlannin jäätikön oli vuonna 1966 ja sillä juhannukseen päättyneellä matkalla ei nähty yhtäkään jäätikön päälle sulamisvesistä muodostunutta järveä. Matkan hurjat -50 asteen pakkaslukemat ja myrskyt tuntuvat tämän päivän retkeilijästä käsittämättömiltä. Toisaalta matkan pituudeksi on ilmoitettu 700 kilometriä, vaikka nyt satelliittikuvista mitattuna matka ei voinut olla yli 560 kilometrin pituinen. Ehkä mittaustekniikoissa on eroja lähimenneisyydessäkin.

Vuonna 2003 ja 2008 olin itse reissuilla Grönlannin jäätiköllä. Molemmilla kerroilla jouduin reissukaverin kanssa uskomattomiin vesileikkeihin sulamisvesien kanssa. 2010 eräät arktisia reissuja tekevät ystäväni makasivat yli 30 päivää teltassa pitäen sadetta. Grönlannin jäätiköllä. Mutta mitä merkitsee 10, 15 tai 50 vuotta ilmastonmuutoksen suhteen?

Grönlannin jäätiköllä vierailin myös useilla tutkimusasemilla, joiden pääasiallinen tehtävä on tulkita ilmastonmuutosta vertailevin menetelmin. Näiden tutkimusasemien jäänkairausnäytteiden tulokset ulottuivat luotettavasti noin …