Kieltäminen, ahdistus ja ilmastokasvatus
Ihmiset tietävät jo. Tuoreet tutkimukset paljastavat, että nykyväki on hyvin laajalti tietoinen ympäristötuhoista. Ongelmana on se, että asia on niin ahdistava, etteivät ihmiset löydä keinoja käsitellä sitä.
Ympäristökasvatuksessa on jo hyvin pitkään ymmärretty, että tiedon välittämisen lisäksi tarvitaan tunteiden aktivoimista ja käytännön toimintaa. Uudet tutkimukset niin sanotusta ympäristöahdistuksesta (eco-anxiety) ja kieltotiloista (denial) tähdentävät entisestään tunteiden merkitystä. Vaikuttaa siltä, että yhteiskunnissamme on tarjolla liian vähän keinoja käsitellä ympäristöuhkiin liittyviä vaikeita tunteita.
Omat viimeaikaiset tutkimukseni keskittyvät ympäristökysymysten henkisiin ja hengellisiin ulottuvuuksiin. Ympäristöahdistus herättää syviä tuntoja ja niin sanottuja eksistentiaalisia, olemassaolon tarkoitukseen liittyviä kysymyksiä. Mistä löytyy elämän mielekkyys, jos maapallon luontoa tuhotaan jatkuvasti näin paljon? Miten teollisuusmaiden ihmiset kykenevät elämään syyllisyyden kanssa, joka nousee ilmastopäästöjen aiheuttamisesta ja köyhille ihmisille koituvista seurauksista?
Ilmiö on niin laaja, että monitieteellinen tarkastelu on välttämätöntä. SIRENE-verkosto on erityisen hyödyllinen tämän kaltaisten teemojen kannalta. Kun monien eri alojen ihmiset pohtivat asioita yhdessä, löytyy uusia ja olennaisia näkökulmia. Viime aikoina olemme esimerkiksi kehitelleet ilmastokasvattaja Anna Lehtosen kanssa näkemyksiä draamallisten metodien käytöstä ympäristöahdistuksen lievittämiseksi.
Kasvatus ja viestintä liittyvät olennaisesti yhteen tämän kaltaisissa teemoissa. Tieteessä tapahtuu -lehden tuoreessa numerossa käsittelen kysymystä: ”Miksi ilmastonmuutoksesta on niin vaikea puhua?” Moni lukija ei luultavasti sijoita artikkelia ”ympäristökasvatus”-otsakkeen alle, mutta itselleni kyse on laajasti ymmärrettynä juuri siitä. Kyseessä on tutkimus ja toiminta, joka auttaa ympäristökäyttäytymisen kehittämisessä.
Ympäristöahdistuksen ja siihen liittyvien kieltotilojen tutkimus on kansainvälisestikin vasta alkutaipaleella. Yksi tuore esimerkki on monitieteellisen Global Discourse -lehden teemanumero (1/2017), jossa pureudutaan kestävyys-käsitteen (sustainability) ja kieltotilojen suhteeseen. Taustalla on etenkin brittiläisen John Fosterin After Sustainability-teos. Oma artikkelini tarkastelee ympäristökasvatusta siitä näkökulmasta: ”Environmental Education After Sustainability: Hope in the Midst of Tragedy”.
Toivo on keskeisen merkittävä asia ihmisille. Nykyisessä tilanteessa tarvitaan kuitenkin realistista viestintää tragedioiden suuresta määrästä, koska muuten ihmiset eivät pidä puhetta uskottavana. Puolipiilevä ympäristöahdistuneisuus on siis merkki sekä realismin että toivon sanomien tarpeesta
Tämä johtaa entistä suurempaan tasapainoiluun positiivisten ja negatiivisten sisältöjen välillä. Onneksi käytännön kohtaamisissa on aina mahdollisuus kysyä osallistujilta, mitä tunteita ja ajatuksia heillä on. Vuorovaikutuksessa voidaan vähitellen edetä erilaisten tunteiden käsittelyyn ja sitten suuntautua yhdessä toimintaan. Yhtymäkohdat taideperustaisiin metodeihin ovat ilmeiset: ne mahdollistavat riittävän kokonaisvaltaisen kokemisen. Toisaalta tällaiset työskentelyt tulevat lähelle henkisyyttä (spirituality), ja on myös mahdollista tietoisesti kehittää henkisiä sekä hengellisiä metodeja. Jälkimmäisten luontevin käyttöpaikka on erilaisten katsomusyhteisöjen tapahtumissa. Tavoitteena on toivo ja myös ilo traagisen maailman keskellä.
Kirjoittaja Panu Pihkala työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa, erityisalanaan ympäristökysymykset. Teksti on alunperin julkaistu Sirene-blogissa. …
Ilmastokasvatusta opettajille
Suomen peruskouluissa ja lukioissa toimii tällä hetkellä opetustehtävissä n. 45 000 opettajaa. He ovat portinvartijoita, joilla on keskeinen rooli lasten ja nuorten akateemisen osaamisen ja taitojen kehittymisessä – myös ilmastoasioissa.
Tutkimusten mukaan opettajien ilmasto-osaaminen on usein kuitenkin puutteellista. Tämä näkyy mm. sekaannuksina ympäristöongelmien välisistä yhteyksistä ja lisäksi käsitys siitä, että ilmastonmuutos on ainoastaan luonnontieteellinen ongelma, tuntuu istuvan tiukassa. Monien oppiaineiden opettajat kokevat, ettei aihe kuulu heille. Oppikirjoissakin aihetta käsitellään usein riittämättömästi ja ne saattavat sisältää jopa virheellistä tietoa.
Vuonna 2016 voimaan astuneet koulujen uudet opetussuunnitelmat ensimmäistä kertaa velvoittavat opettajat käsittelemään aihetta koulussa. Erityisesti sen opettaminen on maantieteen ja biologian opettajien vastuulla, mutta opetussuunnitelmien yhteisen arvopohjan mukaisesti kouluyhteisön tulee kasvattaa oppilaista ilmastonmuutoksen vakavuuden ymmärtäviä kansalaisia, jotka osaavat toimia sen hidastamiseksi.
Suomessa järjestöillä ja muilla koulun ulkopuolisilla toimijoilla on hyvät mahdollisuudet tukea kouluyhteisöä opetustyössä ja eri alojen osaajat toivotetaan kouluun usein lämpimästi tervetulleeksi. Kiristyneen taloudellisen tilanteen vuoksi järjestöjenkin tukiresurssit ovat nyt tiukoilla ja moni ilmastokasvatushanke ja -tutkimusprojekti on tällä hetkellä jäissä. Esimerkiksi Ilmari-hankkeen toistakymmentä vuotta jatkunut kouluvierailutoiminta on katkolla. Edistystäkin silti tapahtuu koko ajan. Ilmari-hankkeessa suunnitellaan digitaalista oppimispeliä ilmastoaiheesta, WWF kehittää koulujen ympäristöryhmien toimintaa ja yliopistoilla testataan uutta monialaista IlmastoNyt-verkkokurssia.
Itse olen pyrkinyt vastaamaan haasteisiin Maj ja Tor Nesslingin säätiön tuella toteuttamani Open ilmasto-opas -hankkeen avulla. Kyseessä on aineopettajille vuoden 2016 aikana tehty avoin ja ilmainen nettisivu, joka kuvaa ilmastonmuutos-ilmiön jokaisen koulussa opetettavan oppiaineen näkökulmasta erikseen. Lisäksi opas tarjoaa kuvamateriaalia, tehtäväideoita, vinkkejä monialaiseen oppimiseen ja alakoulun ilmastokasvatukseen, sekä yleistietopaketit ilmastonmuutoksesta ja ilmastokasvatuksesta. Materiaalin sisältöjen ideointiin ja kommentointiin osallistui hankkeen aikana yli sata suomalaista ilmasto- ja kasvatusalan toimijaa opettajista tutkijoihin ja kansalaistoimijoihin.
Vuonna 2017 kierrän kouluissa kouluttamassa opettajia ilmastonmuutoksesta, ilmastokasvatuksesta ja Open ilmasto-oppaan käytöstä. Materiaali on saanut innostuneen vastaanoton, mutta tietotulvien maailmassa hyviäkin juttuja täytyy pitää esillä jatkuvasti ja sinnikkäästi.
Kirjoittajana ympäristökasvattaja Pinja Sipari, joka on mukana järjestämässä PowerShift 2017 -tapahtumaan työpajaa ilmastokoulutuksesta. Tämä blogi on alunperin julkaistu 20.2.2017 Ilmasto.org -sivustolla.