Maanantaina alkaneet ilmastoneuvottelut Pariisin COP21-kokouksessa ovat ympäristöaktivistien kuumimpia puheenaiheita tällä hetkellä. Maailma seuraa neuvotteluita jännittyneenä, toiveikkaana ja turhautuneena: päättäjien olisi jo korkein aika päättää sitovasta ja riittävästä sopimuksesta ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Näin kehottaa ilmastotiede ja vaatii globaali kansalaisyhteiskunta. Sunnuntaina yhteensä yli 785 000 ihmistä marssi 175 maassa kaikkien aikojen suurimmassa ilmastomielenosoituksessa ja lähetti selvän viestin kokoukseen. Samaan aikaan Pariisin hyökkäysten varjolla kansalaisyhteiskunnan osallistumista ja kansalaisoikeuksia rajoitetaan hyvin vahvasti: poliisirepressio on yleistynyt ja ranskalaisia aktivisteja on jopa määrätty kotiarestiin.
Ilmastonmuutoksesta on neuvoteltu kansainvälisesti nyt yli 20 vuotta. Ratkaisuja ei ole löytynyt business-as-usual -mallin mukaisia päästökauppaa, REDD- ja puhtaan kehityksen mekanismeja pidemmältä. Niinpä päästöt ovat jatkaneet kasvuaan samaan aikaan, kun ilmastonsuojelun nimissä syrjäytetään kestäviä elintapoja globaalissa Etelässä. Vuoden 2009 Kööpenhaminan COP15 -kokouksessa odotukset olivat hyvin korkealla, mutta kokous osoittautui pettymykseksi. Ilmastonmuutosta ei voitaisi ratkaista vahingoittamalla taloutta. Kööpenhaminaa seuranneissa vuosittaisissa COP-kokouksissa kansainvälisestä yhteisestä sopimuksesta on muotoutunut kansallisten sitoumusten (“Intended Nationally Determined Contributions”, INDC:t) paketti, jossa siis jokainen valtio määrittää itse taloudelliseen tilanteeseensa soveltuvan tavan, jolla se hillitsee ilmastonmuutosta.
Nyt ollaan jälleen toiveikkaita. Power Shiftissa viime syyskuussa EU:n komission pääneuvottelija Elina Bardram esitti EU:n suunnitelmat ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kansallisesti määritellyt päästöalennustavoitteet jakavat vastuunkantoa uudella tapaa, myös Kioton sopimuksen ulkopuolelle jääneille kehitysmaille. Hänen mukaansa EU voisi toimia Pariisissa jopa suunnannäyttäjänä kunnianhimoisine sitoumuksineen: vuoteen 2030 mennessä se olisi vähentänyt päästöjään 40 %, ja vuonna 2100 EU olisi hiilineutraali. EU on myös vaatimassa selkeitä laskennan ja raportoinnin kehyksiä ja sopimuksen oikeudellista sitovuutta.
Pariisin kokouksen kynnyksellä ilmoitetut INDC-suunnitelmat asettaisivat meidän polulle, joka johtaa 2,7 asteen lämpenemiseen. Se on vielä kaukana poliittiseksi tavoitteeksi määritellystä kahdesta asteesta, ja vielä kauempana tuoreimman ilmastotieteen kriittiseksi rajaksi asettamaa 1,5 astetta. Bardram totesikin, että kansalaisyhteiskunnalla on todella tärkeä rooli, jotta päästöalennuksia saadaan todella aikaan. Lisäksi sopimuksessa on jätettävä tilaa leikkausten kiristämiseksi tarpeen niin vaatiessa. Sopimus tulee voimaan vasta vuonna 2020, mutta toimia tarvitaan nyt.
Ilmastoliike onkin vahvasti keskittynyt paikalliseen vaikuttamiseen. Hiilivoimala kerrallaan se vaatii siirtymistä uusiutuvaan energiaan. Julkinen instituutio ja pankki kerrallaan se vaatii sijoitusten vetämistä pois fossiilisista ja osoittaa fossiilisijoittamisen kannattamattomuuden. Samaan aikaan ilmastoliike erityisesti globaalissa Etelässä vaatii syvällistä systeemimuutosta, joka on saanut myös Pohjoisen liikkeessä yhä laajempaa kannatusta. Ilmastonmuutos ei ole vain energiantuotannollinen ongelma, vaan koko systeemimme sairauden oire.
Bardramin esitystä Power Shiftissa kommentoinut kansalaisaktivisti ja tietokirjailija Olli Tammilehto kritisoikin koko kansainvälistä ilmastoneuvotteluiden prosessia kansan sumutukseksi. Hänen kanssaan oli helppo olla monesta asiasta samaa mieltä, sillä kansainväliset ilmastoneuvottelut ovat olleet selvästi irtaantuneita globaaleista tuotanto- ja kauppasopimuksista, suuryritysten vallasta sekä kasvutalouden perustavista ongelmista. Ne yrittävät ratkaista ongelmaa lopulta niihin samoihin periaatteisiin, käsitysmaailmoihin ja valtarakenteisiin nojaamalla, jotka ovat meidät ilmastonmuutokseen ja ekologiseen kriisiin saattaneet. Niinpä Tammilehto kannustikin vahvaan kansanliikkeeseen, joka paljastaisi ja purkaisi valtarakenteet ja vaatisi todellista ilmasto-oikeudenmukaisuutta.
Pariisin ilmastoneuvottelut ovat hyvin tärkeät, sillä ne osoittavat maailman valtioiden valmiuden toimiin ilmastonmuutoksen ratkaisemiseksi. Olen lähdössä bussilla suomalaisen aktivistiporukan kanssa ensi viikolla paikan päälle seuraamaan neuvotteluita. Ennen kaikkea olen kiinnostunut globaalin kansalaisyhteiskunnan toimista ja reaktioista neuvotteluihin. Globaalin Coalition Climat 21 -verkoston sekä 350.orgin tiedotusta seuratessani olen ollut ilahtunut kriittisestä lähestymistavasta: ilmastoliike selvästi tunnustaa kansainvälisen sopimuksen riittämättömyyden, ja vaatii merkittävämpiä muutoksia sekä ilmasto-oikeudenmukaisuutta. Samaan aikaan Pariisiin saapuvat ympäristöaktivistit ovat antaneet kokoukselle myös symbolisen merkityksen rauhankokouksena, ja korostaneet ilmastoliikettä rauhanliikkeenä. Pariisin terroristihyökkäysten vuoksi asetettu poikkeustila ei saa toimia kansalaisoikeuksia, demokratiaa ja rauhaa vastaan, ja myös siksi kansalaisyhteiskunnan on osoitettava vahvuutensa.
Liisa Uimonen
Kirjoittaja oli järjestämässä Power Shift Suomi -tapahtumaa syyskuussa 2015, ja on lähdössä Bussilla Pariisiin -aktivistimatkalle sekä 350 Suomen että Siemenpuu-säätiön edustajana.